Aloittaessasi puutarhasi suunnittelua ja tai ylipäätään ottaessasi ensiaskeleita orgaanisen maailman ihmeisiin suosittelen rauhallista asennetta. Nimittäin puutarhan hoitaminen jos mikä antaa hyvän juurruttavan vastapainon elämän kiireellisyydelle: siispä älä tuo kiirettä kannoillasi taimimyymälään tai puutarhaan, oli se sitten omasi tai jonkun muun. Luonto, oli se sitten villiä tai kultivoitua, vastaa kokijalle niin kuin sinne huudetaan. Jos olet rauhallisin ja vastaanottavaisin mielin liikkeellä, otetaan sinut vastaankin avosylin. Mutta jos matkassasi on melua, häirintää ja luonnon alistamista kumppanuuden asemesta, saat luultavasti paljon köyhempiä kokemuksia matkaasi. Itselleni luonto on aina ollut itseisarvo, jota ei ole tarvinnut erikseen perustella. Olen aina ihmetellyt kulttuuria, joka näkee ihmisen luonnosta erillisenä. Minulle luonto ihmisineen on kokonaisuus ja mitä teemme luonnolle teemme itsellemme. Nyt, kun kasvihuoneilmiö alkaa olla arkipäivää, olisi jokaisen aika ryhtyä pohtimaan luonnon paikkaa omassa elämässään ja lähielinpiirissään. Meillä suomalaisilla on luonto lähellä, mutta silti surullisen harva aikuinen käy luonnonhelmassa - vaikkapa vain kannonnokassa istuskelemassa. Olemme suorittajia: juoksemme, pyöräilemme, sauvakävelemme ja lopuksi menemme kotiimme ja avaamme television katsoaksemme luonto-ohjelmaa. Monia meistä myös pelottaa luonto: siellä voi olla jotain villiä kuten susia, karhuja tai käärmeita. Luonto pitäisi kesyttää ennen kuin siitä voidaan nauttia; siispä rakennamme tasaisia ja valaistuja lenkkipolkuja.

Kataja

 

Kataja juniperus communis on maailman laajimmalle levinnyt paljassiemeninen kasvilaji. Se on tunnetusti niin puuainekseltaan kuin elinvoimaltaankin sitkeä, hidaskasvuinen ja kestävä. Joten myös Suomessa kataja on hyvin yleinen koko maassa. Tyypillisesti kataja kasvaa pienenä puuna tai pensasmaisesti riippuen kasvupaikan olosuhteista. Valitettavasti katajapopulaation komeat puumaiset yksilöt on yleensä kaadettu ja ne ovat myös suhteellisen harvinaisia metsissä, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Kataja on hyvin pitkäikäinen puu ja se voi elää yli tuhat vuotta vanhaksi. Vuoden 2006 jälkeen pylväsmäinen kataja ei ole ollut rauhoitettu, mutta sen käytössä toivotaan malttia. Ahvenanmaalla yli kuusi metriä korkeat pylväskatajat ovat edelleen rauhoitettuja.

Puumainen kataja saattaa saavuttaa 10-15 metrin korkeuden. Katajan kuori on tyypillisesti ohut, väriltään harmaa ja usein suikaleina hilseilevä. Katajan neulasmaiset, ruodittomat lehdet ovat jäykkiä, leveätyvisiä, suippoja ja sijaitsevat oksissa kolmen kiehkuroina.

Katajan kukat ovat yksittäin tai kukinto on käpy. Yksineuvoinen kukka on pieni ja kehätön: puun hedekukka on moniheteinen. Emikukan siemenaiheet ovat paljaina peitinsuomun kanssa yhteenkasvaneen emisuomun hangassa. Pölyttyneestä kukinnosta kasvava kasvava käpy eli "katajanmarja" on pieni, pallomainen ja 5-8 mm halkaisijaltaan. Raakana käpy on vihreä, kypsänä se on marjamainen, mehevä ja sinertävän tumma. Sen sisällä oleva siemen on paksukuorinen.

Helsingin Yliopiston metsätieteen laitoksen sivuston mukaan Suomen pisin kataja Kalvolan Rantalan kataja, joka oli noin 15 m pitkä ja rungonympärysmitta rinnankorkeudelta 87 cm (läpimitta 32 cm). Maamme korkein kataja nykyään on Hirvensalmella kasvava 14 m pitkä yksilö.  Tampereen Villilässä kasvaa nykyäänkin katajajättiläinen, jonka rinnankorkeusympärysmitta on 262 cm.

Katajan juuriston rakenne on paalujuuristo, joka ei tunkeudu kovin syvälle. Lisäksi sillä on laajalle ulottuvia pintajuuria.

Katajan lisääntyminen on mielenkiintoista, koska marjakävyistä eivät siemenet pääse koskaan irtoamaan, vaan leviäminen tapahtuu lintujen ja muiden marjoja syövien eläinten avulla. Tällöin siemenet läpäisevät eläinten ruuansulatuskanavan vahingoittumattomina. Katajanmarjat ovat hyviä pysymään veden pinnalla, jonka vuoksi niitä kulkeutuu myös vettä pitkin luodoille ja rannoille.

Kataja voi levitä myös kasvullisesti, mutta sillä ei ole mitään maansisäisiä kasvullisia uudistuselimiä,   eikä se myöskään ole vesomiskykyinen vaan kasvullinen uudistuminen tapahtuu lumen maata vasten painamista oksista, jotka vähitellen juurtuvat: näin voi muodostua klooneja, jotka voivat olla jopa useiden kymmenien neliömetrien laajuisia.


Pohjoismaissa esiintyy kahta katajan alalajia:

1.      Metsäkataja Juniperus ssp. communis

2.      Lapinkatajaa Juniperus ssp. nana tai synonyyminä Juniperus. ssp. alpina

Näiden alalajien risteymät ovat hyvin yleisiä. Metsäkataja kasvaa 0,5-10 metriä korkeaksi pensaaksi tai puuksi. Melko harvassa kasvavat neulaset ovat 10-20 mm pitkiä, siirottavia, suoria ja niiden ilmarakojuova on valkoinen.

 

Metsäkataja kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Yksi metsäkatajan muoto on pylväsmäinen pilarikataja Juniperus communis f. suecica. Saaristossa kasvavat matalakasvuiset metsäkatajat muistuttavat puolestaan kasvutavaltaan suuresti lapinkatajaa.

Metsäkataja suosii niukka- ja keskiravinteisia metsiä, jotka voivat olla kuivia tai tuoreita. Sitä tavataan myös kallioilla, laidunmailla, metsien hakkuuaukoissa, teiden ja viljelyaukeiden laitamilla ja letoilla.

Lapinkataja jää huomattavasti matalammaksi, sillä se kasvaa vain 0,2-1 metriä korkeaksi pensaaksi. Sen haarat ovat tavallisesti kohenevia tai rentoja, mutta vain harvoin pystyjä. Tiheässä olevat lehdet ovat lyhempiä kuin metsäkatajan: 5-15 mm pitkiä, haaranmyötäisiä, käyriä ja niiden ilmarakojuova on sinertävä. Lapinkataja kukkii Suomessa kesäkuussa.

Lapinkataja viihtyy tunturikankailla, joki- ja puronvarsilehdoissa, kausikosteissa painanteissa, lettorämeillä sekä runsasravinteisissa metsissä, harvoin myös niukka- ja keskiravinteisissa metsissä. Ihmisen toiminta hyödyttää usein katajaa, sillä metsänhakkuut luovat sille suotuisia, valoisia kasvupaikkoja. Laji viihtyy nykyisin voimalinja-aukeilla, jonne se sopiikin hyvin matalakasvuisuutensa vuoksi.

 

Katajan käyttö kansanperinteessä

 

Puuaineksen hienon tuoksun ja sitkeytensä takia on sitä käytetty monien tarve-esineiden valmistamiseen. Kuoren alla olevia sitkeitä kuituja on hyödynnetty mattojen kudonnassa ja yleisemmin sidontatarvikkeena. Miellyttävän tuoksunsa takia katajaa on käytetty myös kalan, lihan savustamiseen ja sahdin valmistuksessa. Kuivana katajan puuaines on keskiraskasta ja puutyöaineena katajan pintapuu on kirkkaan keltaista, sydänpuu vaaleanruskeaa ja juovaista. Nykyään sitä käytetään raaka-aineena lähinnä koristepuuesineisiin kuten pannunalustoihin, veitsiin ja avaimenperiin.

Koska kataja on havupuu, sillä ei biologisesti katsottuna ole marjoja, vaan käpyjä. Sen pehmeät kävyt kuitenkin muistuttavat marjoja, joten niitä on suomenkielessä perinteisesti kutsuttu katajanmarjoiksi. Marjamaiset kävyt kypsyvät kolmantena kesänä ja kypsyttyään ne ovat väriltään sinisiä. Keskiajalla katajanmarjaa käytettiin Keski-Euroopassa pääasiassa mustapippurin väärennöksenä ja pohjoisempana katajanmarjaa on käytetty mausteena ja kansanlääkinnässä. Sen uskottiin myös suojelevan sekä pahoilta hengiltä että villieläinten hyökkäyksiltä.

Katajanmarjaa käytetään edelleen liharuokien ja perinteisten alkoholijuomien geneverin ja ginin maustamiseen. Muinaisoluen maustamiseen käytettiin aikaisemmin katajanmarjoja ja nykyisinkin oikeaoppinen sahti sihdataan katajahavujen läpi. Nykyään marjaa käytetään paljon erityisesti riistan maustamiseen. Skotlannissa joillakin alueilla sitä käytetään erityisesti savulohen mausteena.

Katajanmarjat ovat lievästi myrkyllisiä, joten suurina annoksina katajanmarjan käyttöä tulee välttää erityisesti raskaana olevien ja munuaissairauksista kärsivien kohdalla. Katajanmarjan myrkyllisyydestä huolimatta sitä on käytetty myös kansanlääkinnässä. Marjat lisäävät virtsan ja hien eritystä, joten rohtona niitä on käytetty munuais- ja rakkovaivoihin. Katajanmarjoista, havuista ja puulastuista tislattua öljyä on käytetty ulkoisesti kihtiin ja reumatismiin, sillä se parantaa pintaverenkiertoa. Useimpien katajien oksien kärjistä löytyy Oligotrophus juniperinus -äkämäsääskilajin aiheuttamia äkämiä. Maidossa keitettyinä näitä äkämiä käytettiin hinkuyskää vastaan.


Suomessa on sekä kaupan, että viljelyksessä useita ulkomaista alkuperää olevia lajikkeita, joista yleisimpiä seuraavat:

 

Pikkupilarikataja Juniperus 'Columnaris' ('Suecica Nana') on pieni- ja kapeakasvuinen, eikä se kasva korkeammaksi kuin 1-1.5 m, sen läpimitta korkeintaan 30 cm. Pienikasvuisuutensa ja hyvin tiheän ja kapean kasvunsa takia se on hyvin suosittu.

Irlanninkataja Juniperus 'Hibernica' ('Stricta') on habitukseltaan hyvin kapea- ja hyvin tiheäkasvuinen. Puu tulee vanhemmiten 3-5 m korkuiseksi.

Pilarikataja Juniperus 'Suecica' kasvaa jopa yli 10 m korkuiseksi. Sen habitus vaihtelee kasvutavaltaan aivan kapean pilarimaisesta leveän kartiomaiseen.

Kääpiökataja Juniperus 'Repanda' on maanmyötäinen, tiheäkasvuinen kääpiömuoto, joka on löydetty luonnosta Irlannista. Tutkijat pitävät sitä lapinkatajaan (subsp. alpina) kuuluvana kloonina. Sen neulaset ovat pehmeitä, eivät pistäviä. Se on eräs tärkeimmistä katajan muodoista, jota käytetään maanpeittokasvina.

Pilarikatajasta on taimistoilla kasvatuksessa useita kantoja ja muotoja: kuten: 'Suecica', 'Arnold' ja 'Norrback'

Juniperus 'Depressa Aurea' on Pohjois-Amerikkalaisen katajan eräs kääpiölajike, joka on matalakasvuinen ja keltaneulasinen. Metlan tietojan mukaan sitä kasvaa Suomessa vain Kaivopuiston Myllykalliolla (Hämet-Ahti & Alanko 1985).

Sargentinkataja Juniperus chinensis var. sargentii

Laakakataja Juniperus horizontalis

Rohtokataja Juniperus sabina

Kalliovuortenkataja Juniperus scopulorum

Himalajankataja Juniperus squamata

Sekä kotimaiset Hongiston taimiston jalostamat metsäkatajan Juniperus communis muodot: "Otso", "Sisu", "Jääkäri", "Sven Dufva", "Vänrikki Stål"," Lalli", "Lotta Svärd" ja  "Urho".

 

Kataja Wikipediassa

Kataja Metlan sivustolla

Kataja Mustilan arboretumin sivustolla

Hongiston taimiston katajat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 




Previous page: Hibatuija
Next page: Tuivio