Aloittaessasi puutarhasi suunnittelua ja tai ylipaataan ottaessasi ensiaskeleita orgaanisen  maailman ihmeisiin suosittelen rauhallista asennetta. Nimittain puutarhan hoitaminen jos mika antaa hyvan juurruttavan vastapainon elaman kiireellisyydelle: siispa ala tuo kiiretta kannoillasi taimimyymalaan tai puutarhaan, oli se sitten omasi tai jonkun muun.  Luonto, oli se sitten villia tai kultivoitua, vastaa kokijalle niin kuin sinne huudetaan. Jos olet rauhallisin ja vastaanottavaisin mielin liikkeella, otetaan sinut vastaankin avosylin. Mutta jos matkassasi on melua, hairintaa ja luonnon alistamista kumppanuuden asemesta, saat luultavasti paljon koyhempia kokemuksia matkaasi.

 

Itselleni luonto on aina ollut itseisarvo, jota ei ole tarvinnut erikseen perustella. Olen aina ihmetellyt kulttuuria, joka nakee ihmisen luonnosta erillisena. Minulle luonto ihmisineen on kokonaisuus ja mita teemme luonnolle teemme itsellemme. Nyt, kun kasvihuoneilmio alkaa olla arkipaivaa, olisi jokaisen aika ryhtya  pohtimaan luonnon paikkaa omassa elamassaan ja lahielinpiirissaan. Meilla suomalaisilla on luonto lahella, mutta silti surullisen harva aikuinen kay luonnonhelmassa - vaikkapa vain kannonnokassa istuskelemassa. Olemme suorittajia: juoksemme, pyorailemme, sauvakavelemme ja lopuksi menemme kotiimme ja avaamme television katsoaksemme luonto-ohjelmaa. Monia meista myos pelottaa luonto: siella voi olla jotain villia kuten susia, karhuja tai kaarmeita. Luonto pitaisi kesyttaa ennen kuin siita voidaan nauttia; siispa rakennamme tasaisia ja valaistuja lenkkipolkuja.

 

Onko tama kyseisen kaltainen toimintamalli ihmiselle jotenkin luontaista tai geeneihimme koodattua? Ihminen on aina muokannut ymparistoaan ja nyt teknologian kehittymisen myota sen muokkaaminen on aina vain helpompaa. Silti haluamme aina valilla lomalle mokille tai vaikkapa saaristoon veneilemaan. Vaitankin, etta kulttuurimme on se, joka tuottaa virheellisia luonnosta vieraantuneita toimintamalleja. Pyrkikaamme siis muuttamaan kulttuuria kestavampaan ja ymmartavaisempaan suuntaan.

 

Asian korjaaminen on hyva aloittaa puun istuttamisella ja ottamalla puutarhan hoitaminen arkipaivaiseksi toiminnaksi. Pikkuhiljaa harrastuksesta kasvaa elamantapa, jonka osaksi hiljainen luonnon tarkkaileminen hiipii kuin itsekseen. Polku omalta pihalta saattaa johtaa suurempiinkin luontoseikkailuihin. Oleellista ei ole valtava eritteleva kasvilajiston tuntemus tai suuri luonnontieteellinen tietamys vaan ennen kaikkea kokemuksellisen ja itselle merkityksellisen tiedon keraaminen. Tunnen ihmisia, jotka tuntevat satoja kasvilajeja, mutteivat ole koskaan istuttaneet yhtaan kasvia.  

 

PikkuPuun varsinainen toiminta alkoi 1990-luvun alussa ja minulta kesti lahes viisitoista vuotta sen (hyvin pieneen) yritysmuotoon saattamiseksi. Tarkoitukseni on tulevaisuudessa kehittaa yritystani tuomalla elavan puun kasvattamisen rinnalle omaa arktista puutarhakalustemallistoa ja erilaista puutarha-alan tuotteiden suunnittelua. Puutarhan suunnittelun suhteen haluan auttaa ihmisia loytamaan oman tapansa tehda puutarhaa, koska mitaan yhta ja oikeaa mallia ei ole. Parhaimmillaan hyvin toimiva puutarha on nayttava, helppohoitoinen, arvokas ja mika parasta: paikka missa rauhoittua.